{{header}}

{{header}}

Tiesitkö, että kauppakeskus Karisma kokoaa yhteen laajan kirjon paikallista osaamista – valtaosa yrittäjävetoisista liikkeistä on paikkakunnan yrittäjien käsissä. Kotoisassa kauppakeskuksessa viihtyvät niin yrittäjät kuin asiakkaatkin

Kuin kyläyhteisö, jossa toisista pidetään huolta – Kauppakeskus Karisman kotoisa fiilis syntyy yrittäjien mukaan hyvästä yhteishengestä, tilojen siisteydestä ja turvallisuudentunteesta.

Täällä voi liikkua lasten kanssa turvallisesti.

Kukkien tuoksu ja käärepaperien rapina sytyttivät kipinän jo pienenä

Nelostien varrella sijaitseva Kauppakeskus Karisma tulvii valoa. Kahdessa kerroksessa sijaitsevien avarien käytävien varrella löytyy tuotteita ja palveluja moniin eri tarpeisiin. Parikymmentä yrittäjävetoista liikettä tuo oman leimansa Karisman kotoiseen yhteisöön yhdessä tunnettujen ketjuliikkeiden kanssa.

–Täällä on hyvä olla. Kauppakeskuksen puolesta asiat on tehnyt meille helpoksi. Tilat ovat todella siistit, kertoo KukkaKariston yrittäjä Eve Valjakka.

Yrittäjät arvostavat esimerkiksi kierrätykseen panostamista sekä turvallisuutta. Omaa ekologista tapaa toimia on helppo noudattaa. Sijainti keskusta-alueen ulkopuolella takaa sen, että häiriökäyttäytymisestä ei tarvitse olla huolissaan.

Tuoksu vei mennessään

–Olen onnellinen, kun löysin oman juttuni niin varhaisessa vaiheessa.

Karisma on tuttu yrittäjä Eve Valjakalle, hän on työskennellyt kauppakeskuksessa sen perustamisesta alkaen. Ensin samassa liiketilassa sijainneessa Kaivokukassa, sitten liiketilan vapauduttua omassa kukkakaupassa, KukkaKaristossa vuodesta 2016.

Kukkien tuoksu ja käärepaperien rapina sytyttivät kipinän jo pienenä.

- Kävin usein mummon kanssa kukkakaupassa. Taisin katkoa leikeissäni kaikki äidin kukatkin, hän nauraa.

Ajatukset veivät Valjakan ensin lastenhoitoalalle, kunnes työelämään tutustumisjaksolla lapsuudesta tuttu tunne havahdutti.

- Tajusin, että rakastan tätä alaa. Kukkia, ihmisten kanssa juttelua. Sille tielle jäinkin. Ensin valmistuin puutarhuriksi, sitten jo vuosia eri kukkakaupoissa työskenneltyäni hankin vielä floristin tutkinnon.

Kauppakeskussijainti antaa kukkakaupalle aivan oman leimansa. Työ on hektisempää ja asiakkaita piipahtaa sisään tiuhempaan tahtiin kuin kivijalkamyymälässä.

– Karisma on minulle sopiva paikka toimia yrittäjänä. Tykkään, että ympärillä tapahtuu, Valjakka nauraa. 

 

Oma kukkakauppa oli KukkaKariston yrittäjän Eve Valjakan haave jo pienestä pitäen. 

Sisustaminen sydäntä lähellä - Yhteisen kiinnostuksen kautta löytyi osaamista, joka johti erikoisliikkeen perustamiseen

Karisman uusimman Mattosi -sisustusliikkeen yrittäjäpariskunta vannoo laadun, luonnonmateriaalien sekä ekologisuuden nimiin. Eri alojen ammattilaiset yhdistivät osaamisensa, ja ryhtyivät yrittäjiksi sisustusalalla. Mattoihin erikoistuneelle yritykselle on selvästi ollut tarvetta.

- Autamme asiakkaitamme löytämään maton juuri heidän tarpeisiinsa, myös omien erikoismittojen mukaan esimerkiksi asuntoautoihin tai veneisiin. Meiltä saa vaikka koko asunnon sisustussuunnitelman mattojen osalta, Petteri Ikonen sekä Satu Luomaa kertovat.

Yrittäjyyttä pariskunta pohti vuoden päivät. Tavoitteena oli pystyä yhdistämään molempien vahvuudet. Petteri on myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, joka on toiminut muun muassa myynninjohdossa sekä yhteispohjoismaisissa kehitysprojekteissa. Satu puolestaan oli sivubisneksenä pyörittänyt käsityöalan toiminimeä jo jonkin aikaa. Monipuolinen päätoimi huonekalujen maahantuontiyrityksessä opetti lähes kaikki yrityksen perustoiminnot.

Pariskunnalla on vahva tahto viedä ekologisuuden ilosanomaa eteenpäin. Sormissa mukavan pehmeältä tuntuva räsymatto yllättää, kuidut ovat peräisin muovipulloista. Kierrätysmateriaaleista valmistettavissa matoissa tuore yritys onkin edelläkävijä koko eteläisessä Suomessa.

- Ekologisuus on minulle tärkeä. Käytän kaiken materiaalin hyödyksi tavalla tai toisella. Ylijäämäpaloista valmistuu esimerkiksi tyynyjä tai tuolinpehmusteita.

Laajasta valikoimasta löytyy mattoja kaikissa hintaluokissa ja kaikkiin tarpeisiin. Laadukkuus ei automaattisesti tarkoita korkeaa hintaa.

– Mattoa valitessa kannattaa huomioida, että pehmoinen pitkänukkamatto voi olla jotain aivan muuta jalkojen alla. Kaikista pehmein matto onkin itseasiassa tiheä lyhytnukkainen matto, joka pitää muotonsa eikä litisty painon alla, eikä myöskään tiheytensä ansiosta kerää roskaa sisäänsä, niin kuin harvaan ommellut matot, Ikonen kertoo. 

Mattosi -liike yhdistää markkinoinnin ammattilaisen ja kädentaitajan. Pariskunta löysi yhteisen kiinnostuksen kautta parhaimmat puolensa ja perusti sisustusalan erikoisliikkeen Karismaan helmikuussa. 

Brändi, jonka takana voi aidosti seisoa

Pia Myllynen sädehtii kilpaa aurinkoisen mekon kanssa. Espritin myymälä on tulvillaan kesähepeneitä.

- Ihanaa, että voin viedä tätä vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ilosanomaa eteenpäin. Parasta yrittäjyydessä on vapaus tehdä asioita.

Myllynen on kulkenut Espritin matkassa jo 13 vuotta. Myymäläpäällikön paikka vaihtui yrittäjän myymälävastuuseen viime marraskuussa. Karisman liikkeessä hän on ollut alusta alkaen.

Yrittäjyys herätti hänessä aiemmin sisäistä kutkutusta. Työelämässä kaikki kuitenkin rullasi hyvin, eikä tarvetta lisähaasteille ollut. Kun liikkeen vetäjä ilmoitti lopettavansa, Pia tiesi aikansa tulleen. Kaikki tapahtui nopeasti, mutta tuttu talo sekä vahva brändi yhdessä franchisingketjun tuen kanssa auttoivat alkuun.

Esprit edustaa juuri niitä arvoja, jotka ovat hänelle tärkeitä. Brändi sai viime vuonna kansainvälisen tunnustuksen läpinäkyvyydestään. Vaatteet tuotetaan vastuullisesti koko tuotantoketju huomioiden.

- Tuotteilla on pitkä elinkaari. Laatu näkyy myös jälleenmyyntiarvossa, itselle tarpeettomaksi jääneen vaatteen voi laittaa kiertoon.

Myllynen kokee, että voi aidosti seisoa brändin takana. Laadukkailla ja kestävillä vaatevalinnoilla voi hyvillä mielin tuoda iloa itselle. Mallisto koostuu monikäyttöisistä ja helposti yhdistettävissä olevista vaatteista, juuri sopivalla määrällä tvistiä.

Iloa ja asioinnin helppoutta Pia halusikin tuoda omaan liikkeeseensä. Uusi, tunniksi varattava henkilökohtainen myyjä -palvelu on juuri avattu vastaamaan tarpeeseen. Maksuttoman palvelun voi jokainen käyttää omalla tavallaan.

– Voimme auttaa farkkujen valinnassa tai juhlatilaisuuden vaateprobleemassa. Meille voi myös tulla oman vaatekappaleen kanssa, johon toivoo sopivaa yhdistelmää.

Miltä kuulostaisi shoppailumahdollisuus myyjän avustuksella omassa rauhallisessa tilassa? Pia Myllynen toteutti asiakkaiden toiveet ja avasi palvelun, jossa asiakkaat voivat maksutta varata tunniksi myyjän omaan käyttöönsä.

Karisma tarjoilee erinomaiset puitteet yrittäjille, yhteisössä toimiminen helpottaa arjen askareita. Mukava yhdessä tekemisen fiilinki välittyy koko kauppakeskukseen asiakkaille asti. Täällä on viihtyisää ja rauhallista asioida, vaikka koko perheen kanssa.