TULE MYYJÄKSI KARISMAN JOULUTORILLE!

Joulunalusaika on yksi Karisman vilkkaimpia kaupankäyntisesonkeja. Jouluinen tunnelma ja helppoa asiointia tarjoava kauppakeskus houkuttelevat ostoksille paljon asiakkaita myös lähipaikkakunnilta. Kattavan liikevalikoimamme lisäksi haluamme tänäkin vuonna tarjota asiakkaillemme pienimuotoisen Joulutorin, jonka persoonallinen valikoima täydentää Karisman omien liikkeiden tarjontaa 15.–23.12.2025.

​​​​​​​
Karisma_joulutori_kuva1 (1).jpg

10 MYYNTIPAIKKAA VILKAASEEN SESONKIIN

Karisman keskusaukiolle 1. kerrokseen kohoava torialue pitää sisällään 10 puurakenteista myyntikojua, joihin etsimme myyjiksi paikallisia pientuottajia ja käsityöläisiä tuotteineen.
Persoonallisilla ja houkuttelevilla tuotteilla on kysyntää, kun asiakkailla on mielessä joulun lahjaostokset eri-ikäisille läheisille ja monenlaiset kodin jouluvalmistelut. Joulun alla Karismassa vierailee myös joulupukki, mikä vetää paikalle runsaasti lapsiperheitä.
HAE MYYNTIPAIKKAA

MITÄ JOULUTORILLA MYYDÄÄN?

Yksilöllisiä koruja, vaatteita tai asusteita, käsitöitä, luonnonkosmetiikkaa, keramiikkaa – tai sesonkiin sopivasti joulukoristeita tai sisustustuotteita. Elintarvikkeista myyntiin soveltuvat sellaiset tuotteet, jotka eivät vaadi kylmätilaa, eli esim. jouluiset leivonnaiset, hunajat, hillot, mausteet ja muut kuivatuotteet.
Tuo myyntiin persoonalliset ja valtavirrasta erottuvat tuotteesi, joilla hurmaat joulumielellä olevat ja lahjaideoita etsivät asiakkaat. HUOM. Joulutori ei ole käytettävissä kirpputorimyyntiin.
HAE MYYNTIPAIKKAA
Karisma_joulutori_kuva2.jpg

EDELLYTYKSET TORIMYYJILLE

  • Torimyyjäksi hyväksyttävillä tulee olla Y-tunnus.
  • ​​​​​​​Suositellut maksutavat Mobilepay ja maksukortit (myyjällä oltava oma maksupääte) sekä käteinen.
  • Torikojun tulee olla ma 15.12.– ti 23.12. ajalla avoinna maanantaista perjantaihin vähintään kello 11–18, lauantaina kello 10–18 ja sunnuntaina kello 12–18.
  • Myyjän vastuulla on tyhjentää oma torikojunsa päivän päätteeksi. Kauppakeskuksesta saa käyttöön pienen varastotilan Joulutorin ajaksi.
Karisma_joulutori_kuva5 (1).jpg

MYYNTIAIKA JA HINTA

Reilun viikon kestävät Joulumarkkinat Karisman keskusaukiolla alkavat maanantaina 15.12. ja päättyvät aatonaattona tiistaina 23.12.2025. Myyntipaikan voi lunastaa vain koko Joulutorin aukioloajaksi. Yhdeksän päivän myyntijakson hinta on 350 € (+ alv 25,5 %). Kauppakeskus laskuttaa myyntipaikan hinnan.
Joulutori toteutetaan, mikäli osallistujia on vähintään viisi. Kauppakeskustoimisto on yhteydessä hakijoihin hakuajan päätyttyä.

Mitä toripaikan hintaan sisältyy?

  • Tyylikäs puurakenteinen myyntikoju (l x s x k: 140 x 90 x 190 cm), joka sisältää kaksi 60 cm syvää myyntitasoa. Kojun vierustalle voi halutessaan tuoda oman vaaterekin.
  • Tapahtumamarkkinointi Karisman kotisivuilla, kauppakeskuksen somekanavilla ja jättiscreenillä.
  • Pieni varastotila tuotteiden säilyttämiseen torin aukioloaikojen ulkopuolella (käytettävissä 15.-23.12. oman myyntijakson ajan.)
  • Sähköliitännän saa tarvittaessa myyntipisteelle.​​​​​​​
HAE MYYNTIPAIKKAA

HAKU KARISMAN JOULUTORILLE ON NYT AUKI!

Tartu loistavaan tilaisuuteen ja tule kauppakeskuksen paraatipaikalle myymään tuotteitasi joulutunnelmissa oleville asiakkaillemme! Haku on auki 31.10.2025 asti.  Tästä pääset ilmoittautumislomakkeelle >>
Kauppakeskustoimisto on yhteydessä hakijoihin, paikkavaraus voidaan vahvistaa varaustilanteen mukaan.

97500 SHOPPAILIJAA JOULUNALUSVIIKOLLA

Joulusesonki on kauppakeskuksessa perinteisesti vuoden vilkkainta ostosaikaa – vuonna 2024 Karismassa kävi joulunalusviikolla peräti 97 500 asiakasta. Kauppakeskuksemme on avoinna viikon jokaisena päivänä kello 7–22 ja asiakkaita tulee Päijät-Hämeen lisäksi ohikulkuliikenteen ansiosta myös esimerkiksi Uudeltamaalta ja muualta Suomesta.

​​​​​​​
Karisma_joulutori_pallo_390x390px (1).jpg